Suunta löytyi selkokielestä
Tässä postauksessa Jenni, 5. vuoden suomen kielen opiskelija, kertoo omasta tiestään selkokielen pariin kansainvälisen selkokielen päivän kunniaksi!
Tänään 28.5. vietetään kansainvälistä selkokielen päivää. Selkokeskus määrittelee selkokielen seuraavasti: Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.
Selkokieli on saanut viime aikoina mukavasti näkyvyyttä. Koronapandemia on lisännyt selkokielisen tiedottamisen tarvetta, mutta selkokieli on näkynyt viime vuosina yhä enemmän myös yliopisto-opetuksessa ja tutkimuksessa. Esimerkiksi selkokieleen liittyviä opinnäytteitä ilmestyy huimaa vauhtia.
Erityisen suuri merkitys selkokielellä on ollut omassa elämässäni, sillä sen parista löysin suunnan, joka oli pitkään hukassa. Tässä blogikirjoituksessa kerron omasta polustani selkokielen pariin ja työelämään.
Asiantuntijaviestinnän opinnot avainasemassa
Itselleni oli opintojen alkuvaiheessa vaikea ymmärtää, millaisiin tehtäviin voisin kieliammattilaisena työllistyä, kun opettajan hommat eivät napanneet. Yritin pohtia, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä ja luin sivuaineita, jotka kiinnostivat minua, kuten logopediaa ja psykologiaa.
Asiantuntijaviestinnän opintokokonaisuuden aloittaessani asiat alkoivat kuitenkin hahmottua. Asiantuntijaviestinnän opinnoissa oli alusta asti kivan käytännöllinen ote, ja niissä kuulin myös ensimmäistä kertaa selkokielestä. Kiinnostukseni selkokieleen heräsi, ja pääsin syventymään aiheeseen paremmin seuraavilla kursseilla, joista yhdellä esimerkiksi selkoistimme TAYSin potilasohjeita.
Kunnolla laitoin käteni saveen kevättalvella 2020, kun kaiken rohkeuteni kerättyäni hain harjoittelupaikkaa Selkokeskuksesta. Sain kuin sainkin paikan, pakkasin elämäni kasaan ja lähdin kohti Espoota.
Tällä hetkellä työskentelen Selkokeskuksessa suunnittelijana ja pääsen hyödyntämään suomen kielen osaamistani työssäni päivittäin. Monipuolisiin työtehtäviini kuuluvat esimerkiksi Selkokeskuksen viestintä, selkokielestä kouluttaminen, tapahtumien ja kampanjoiden järjestäminen sekä tekstien mukauttaminen selkokielelle. Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivoisin polkuni selkokielen parissa jatkuvan vielä pitkään.
Voisiko selkokieli olla sinun polkusi?
Selkokeskus järjestää säännöllisesti kattavia koulutuksia selkokielestä kiinnostuneille. Voit lukea lisää koulutuksista Selkokeskuksen verkkosivuilta.
Jos haluat tutustua selkokieleen itsenäisesti, paras ja ajankohtaisin teos siihen on Leealaura Leskelän Selkokieli – Saavutettavan kielen opas (Opike 2019).
Selkokeskus tiedottaa ajankohtaisista selkokieleen ja selkokirjallisuuteen liittyvistä asioista Facebook- ja Twitter-tileillään sekä uutiskirjeessään. Selkokeskuksen Instagram-tilillä julkaistaan sisältöä selkokielen tarvitsijoille, ja sieltä voi saada hyviä vinkkejä vaikkapa S2-opetukseen. Löydät Selkokeskuksen somesta nimimerkillä @selkokeskus.
Myös selkokielen tutkimusverkosto Klaaran toimintaa kannattaa seurailla. Klaaran sivuilla on koottuna esimerkiksi lista selkokieltä käsittelevistä opinnäytetöistä. Lisäksi Klaara järjestää opinnäytetyöpajoja opiskelijoille, jotka käsittelevät selkokieltä opinnäytteissään. Vahva suositus työpajoille!
Play Online Pokies with Slot Machines | Online Pokies with Jackpot - Casino
VastaaPoistaJoin the fun with free online pokies and slots with real ラッキーニッキー money in the palm of your hand. Online Pokies With Jackpot · Play Online 11bet